On aika kuopata seksivalistus

TASASEKS-seksuaalikouluttaja Sofia Lind Sofia | 17.09.2019 20:11

Nykyaikainen seksuaalikasvatus koulussa on sananmukaisesti kasvatusta. Se ei ole pelkkää valistamista seksistä, vaan kokonaisvaltaista kasvun tukemista. Jos me emme kasvata, joku muu kasvattaa.

Kun kerron olevani seksuaalikasvattaja, saan usein kuulla ihmisten tarinoita koulun ”seksivalistuksesta”. Yksi on kokenut opettajan, joka on liimauttanut viidennen luokan biologian kirjasta lisääntymiskappaleen sivut yhteen. Toinen taas kertoo sijaisopettajasta, joka kertoi vähän liikaakin, vieläpä omaan kokemukseensa yksityiskohtaisesti viitaten. Joku muistaa saaneensa kaiken oikeasti merkittävän tietonsa lehtiroskiksesta löytyneestä aarteesta. Joku taas ei muista saaneensa oikein mitään seksuaalikasvatusta ennen tositoimia. Samanlaista kirjoa oppimiskokemuksiin liittyen tuskin löytyisi, jos kyseessä olisi joku muu elämän kannalta tärkeä peruskoulussa opetettava aihe, kuten vaikkapa oikeinkirjoitus tai kertolasku. Seksuaalisuus on monien historiallisten kiemuroiden takia leimautunut aiheeksi, josta oikein kukaan ei ota kasvatuksellista vastuuta. Näin ei kuitenkaan tarvitse eikä voi enää olla 2010-luvulla.

Nykyaikainen seksuaalikasvatus on sananmukaisesti kasvatusta.

Nykyaikainen seksuaalikasvatus on kaukana siitä stereotyyppisestä seksivalistuskäsityksestä, jossa 5. luokan opettaja kertoo punastellen ihmisenbiologian tunnilla siittiön ja munasolun kohtaamisesta. Nykyaikainen seksuaalikasvatus on sananmukaisesti kasvatusta. Se on vuoropuhelua lapsen ja nuoren kanssa: hänen kehityksensä, ajatustensa ja kokemustensa rinnalla kulkemista, oikean tiedon ja tuen antamista oikeaan aikaan. Pienen kanssa seksuaalikasvatus on kysymysten sallimista, rajojen hahmottelua ja yhdessä ihmettelyä. Isomman kohdalla myös nuoren oman seksuaali-identiteetin kehittymisen tukemista sekä nuorelle itselleen sopivan seksuaalisuuden ilmaisun etsimistä. Seksuaalikasvatus on lapsen ja nuoren terveen itsetunnon vaalimista ja sen perustavanlaatuisen arvon välittämistä, että jokainen on arvokas ja ainutlaatuinen itsenään eikä oikeutettu arvottamaan tai satuttamaan muita.

Jos aikuinen ei tietoisesti kasvata, ympäristö kasvattaa.

Lapsen seksuaalikasvatus ei ala, kun murrosikä kolkuttelee ovella, vaan sinä päivänä, kun lapsi syntyy tähän maailmaan. Hän oppii jo kouluikään mennessä valtavasti itsestään ja ympäröivästä maailmasta, vaikkei osaa vielä edes lukea. Jos aikuinen ei tietoisesti kasvata, ympäristö kasvattaa. Sanon tämän uudelleen. Jos me emme kasvata, joku muu kasvattaa. Suurin osa ekaluokkalaisista kantaa repussaan kännykkää. Kaverit puhuvat, kertovat ja näyttävät. Kielletty kiinnostaa. Loukkaavat sanat muuttuvat arkiseksi mantraksi. Yksi sairastuu anoreksiaan. Toinen viiltelee, kun ei mahdu sukupuolilokeroon. Yhtä huoritellaan ja toisesta liikkuu salaa kuvattu pukuhuonevideo netissä. Meidän aikuisten on otettava vastuu seksuaalikasvatuksesta. Millaisen kuvan haluamme antaa lapsillemme rakkaudesta, läheisyydestä, kosketuksesta ja ihmissuhteista? Entä mitä opetamme turvallisuudesta, itsemääräämisoikeudesta, mediasta ja rajoista? Miten tuemme tasa-arvoa? Miten luomme kasvuympäristön, jossa tilaa ei ole vain enemmistölle, vaan aivan jokaiselle lapselle ja nuorelle?

Näihin ja lukemattomiin muihin seksuaalikasvatuksen alle lukeutuviin kysymyksiin vastaamalla voimme parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia. Voimme tukea identiteetin kehitystä, edistää empatiaa ja rohkaista puolustamaan hyvää. Näiden aiheiden käsittelylle ei koulussa kuitenkaan tunnu aina löytyvän luontevaa aikaa ja paikkaa, koska seksuaalikasvatukselliset sisällöt on ripoteltu eri oppiaineisiin ja opetussuunnitelman arvopohjaan. Seksuaalikasvatus onkin enemmän arvo- kuin sisältökysymys. Oikeasti tärkeää ei ole se, millä luokalla tarkalleen opitaan kuukautiskierron periaatteet (vaikka sekin aiheena on toki tärkeä), vaan se, että kasvattajat ymmärtävät oman väistämättömän roolinsa seksuaalikasvattajina. Jokainen ihminen seksuaalikasvattaa kanssaihmisiään koko ajan. Erityisesti tiedostamattomien kasvatusmallien toistaminen saattaa vahvistaa juuri niitä stereotypioita, joita nykyaikaisella seksuaalikasvatuksella yritetään välttää.

Seksuaalisuuden ympärille on kertynyt vuosisatojen saatossa häveliäisyyden ja puhumattomuuden lukkoja, joihin meillä kasvattajilla on käsissämme avaimet. Olemmeko valmiita avaamaan nuo lukot ja vastaanottamaan arvokkaan tehtävämme tietoisina seksuaalikasvattajina?