Sofia | 27.09.2019 17:22 Seksuaalikasvatuksen suhteen tehdään kouluissa toistuvasti samoja virheitä. Ensimmäinen askel parempaan on se, että virheistä tehdään näkyviä.
Seksuaalikasvatuksesta on tärkeää puhua positiiviseen sävyyn. Kehityksen kannalta on välttämätöntä nostaa esiin hyviä käytänteitä ja tarjota myönteisiä malleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Paljon tehdään jo hyvin ja moni koulu saa olla käytänteistään ylpeä! Pelkkä positiivisuuspuhe ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että seksuaalikasvatuksen suhteen tehdään kouluissa toistuvasti samoja virheitä. Tässäpä siis kahdeksan yleisintä seksuaalikasvatuserhettä:
1. Huomiotta jättäminen
Opettaja kuulee käytävällä tuon niin tutun sanaparin ”Vitun homo!”. Hän miettii, että kyllä tämä nuorten kielenkäyttö on nykyään karmeaa ja jatkaa matkaansa. Ei näihin vaan ole mitään järkeä lähteä puuttumaan. Aivan loputon suo. Eikä ne tuolla huutelullaan edes mitään tarkoita. Se on vaan nuorten tapa puhua nykyään.
2. Vastuun pakoilu
Luokan oppilas on saanut yllätyserektion tukiopetustunnilla. Tieto asiasta on levinnyt koko luokalle ja naureskelevaa stondisläppää lentää tämän tästä. Opettaja nykäisee terveydenhoitajaa hihasta ja pyytää tätä selvittämään tilanteen. Terveydenhoitaja pitää koko luokalle tunnin genitaalien anatomiasta. Opettaja itse tarkistaa tunnin ajan kokeita. Huh, tuli tämäkin selvitettyä. Ja kokeetkin samalla korjattua.
3. Vanhempien kumartelu
Opettaja saa vanhemmilta tuohtuneen viestin, jossa seksuaalikasvatus kielletään heidän lapseltaan kokonaan. Opettaja kysyy rehtorilta toimintaohjeita. Rehtori toteaa, että opetussuunnitelman mukaan mennään, mutta kouluun ei voi oikein pakottaa tulemaan. Yhteistyössä vanhempien kanssa tulee kuitenkin toimia. Opettaja kirjoittaa vanhemmille viestin, jossa kertoo, milloin mitäkin aihetta käsitellään. Oppilas on poissa monta tuntia kevään aikana. Hän toteuttaa vanhempien mukaan opetussuunnitelman seksuaalikasvatuksen osalta kotiopiskeluna. Hyvä ehkä näin, säilyy välit vanhempiinkin parempina.
4. Ylijakaminen
Oppilailla ja opettajalla on hyvä suhde ja luokassa on kiva ja avoin tunnelma. Yhtenä päivänä joku kysyy, mitä se ”paneminen” tarkoittaa. Opettaja kertoo, että kuulkaas, se on ihan luonnollista! Tekin olette kaikki saaneet alkunne siitä, kun teidän vanhemmat on ”tehneet sitä” ja kyllä minä ja Raunikin ollaan monet kerrat… Oppilaat lehahtavat punaisiksi ja toivovat, ettei koulussa enää ikinä puhuta siitä ”panemisesta”.
5. Heteronormatiivisuus
Tänään 6. luokassa puhutaan vihdoin ihastumisesta, rakastumisesta ja seksistä. Opettaja aloittaa tunnin: ”Murrosikään kuuluu se, että alkaa kiinnostua vastakkaisesta sukupuolesta…” Tarina jatkuu perinteisen kaavan mukaan. Ihastutaan, seurustellaan, halaillaan, pussaillaan ja lopulta harrastetaan seksiä eli ollaan yhdynnässä, kunhan muistetaan kondomi, ettei tule raskaaksi tai saa tauteja. Lopuksi opettaja muistaa kuitenkin mainita, että myös homoja ja lasboja on olemassa, muttei puhu asiasta enempää. Se ei oikein vielä tunnu tähän ikätasoon sopivalta.
6. Ylireagointi
Opettaja saa tietoonsa, että luokan oppilaat ovat katsoneet kerran välitunnilla pornoa ja kolme pornokuvaa on myös jaettu Whatsapp-keskusteluketjussa, johon miltei kaikki luokan oppilaat kuuluvat. Sana tilanteesta leviää kulovalkean lailla ja pian asiaa puidaan rehtorin, terveydenhoitajan, koulupsykologin, kuraattorin ja perheneuvolatyöntekijän kanssa. Koteihin päätetään lähettää hätäviesti, jossa vanhempia neuvotaan rajoittamaan puhelinten käyttöä ja ottamaan selvää, mitä lapset netissä oikein puuhaavat. Vanhempia kehotetaan ottamaan yhteyttä kuraattoriin tai opettajaan, jos lapsi vaikuttaa ahdistuneelta. Luokassa asiasta on parempi olla puhumatta mitään. Muutenhan ne loputkin saavat idean ja menevät googlaamaan ties mitä! Lehdistö tarttuu koteihin lähetettyyn viestiin ja iltapäivälehden otsikko huutaa ”Pornoepidemia koulussa järkyttää!”
7. Kehitystason aliarviointi
Opettaja näkee rinnakkaisluokkaa opettavan työkaverinsa pöydällä seksuaalikasvatusopuksen ja kysyy: ”Opetatko sä terveystietoakin? En tiennytkään.” Työkaveri kertoo käyttävänsä opusta ihan oman 4. luokkansa kanssa. Opettaja pyörittelee silmiään ja toteaa, että ”Mun luokkalaiset on kyllä vielä niin lapsia! Niitä ei tunnu vähempää kiinnostavan mitkään murkkujutut. Ihana vaan, antaa lasten olla lapsia!” Samalla viikolla työkaveri sujauttaa laukustaan terveyssidepaketin opettajalle. ”Sun luokan tytöt tuli multa kysymään siteitä, niin ajattelin tuoda sulle oman paketin.”
8. Paniikkilähtöisyys
Opettaja kuulee juuri paljastuneesta isosta seksuaalirikosvyyhdistä omassa työkaupungissaan. Rehtori kehottaa kaikkia opettajia käsittelemään asiaa luokissaan. ”Turvataidoista pitää nyt huolehtia, kun tällaista tapahtuu täällä meidänkin kunnassa!” Opettaja kysyy luokassa, tietävätkö oppilaat, mitä tarkoittaa lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö? Opettaja selittää hiljaiselle luokalle, miten kamalasta asiasta on kysymys. Luokassa ei koskaan aiemmin ole puhuttu seksuaalisuudesta tai kehon intiimeistä osista mitään. Joku lapsista vajoaakin omiin ajatuksiinsa heti opettajan puheenvuoron alussa ja miettii: Mitä ihmettä, onko tytöillä pimpissä joku reikä? Ja onko mullakin siis sellanen?!
Bongasitko ehkä oman mokasi tai koulussasi tehdyn erheen? Hyvä! Ensimmäinen askel parempaan on juurikin se, että virheistä tehdään näkyviä ja ne huomataan. Pelkkä huomaaminen ei kuitenkaan riitä. On myös myönnettävä, että kyseessä on virhe; toimintatapa, joka ei tuota positiivista kehitystä seksuaalikasvatuksessa. Kolmas askel on uuden toimintatavan luominen vanhan tilalle. Kolmanteen vaiheeseen tarvitaan laajaa asennemuutosta kouluissa, osin koko yhteiskunnassa, yhteistyötä eri toimijoiden välillä, opettajien täydennyskouluttautumista ja tietenkin pegagogiikkaa. Opettajat tarvitsevat sekä uskallusta, ammattitaitoa, että käytännön välineitä opetuksen toteuttamiseen, jotta seksuaalikasvatuksella voidaan vastata nyky-yhteiskunnan ja -lasten tarpeisiin.
Jäitkö miettimään, miten tilanteissa sitten olisi pitänyt toimia tai mikä niihin olisi ratkaisu? Vastauksia luvassa seuraavassa blogipostauksessani.